Lauantaina 20.8. lähdettiin pienellä porukalla kohti Hollolan kirkkoa, jossa mun serkku meni naimisiin. Olen kyseisen serkun kanssa nähnyt vain kerran enkä yhtä sanaa enempää vaihtanut, mutta hänen äidilleen oli tärkeää että mennään paikalle.
Olinhan mäkin salaa innoissani, sillä en ole ennen käynyt kenenkään häissä. Mielikuvan seremoniasta ja juhlapaikasta mulle on luoneet ohjelmat, kuten Neljät häät Amerikassa, Satuhäät sekä pari jaksoa Suomen ihanimmat häät -ohjelmaa.
Olin valmiina mielikuvituksellisen muistilehtiöni kanssa tekemään muistiinpanoja koko päivän. Mitä haluan ja mitä en halua omiin häihin. Mieleni kynä ei juurikaan kulunut, sillä tiesin välittömästi että mun häät tulee olemaan kaikkea sitä, mitä serkkuni häät eivät olleet. Oletin aina, että kaikki leikit ja morsiusparin totaalinen nolaaminen olisi ihan kamalaa ja jotain mitä en itse halua kokea tai järjestää, mutta mä jäin kaipaamaan naurua.
Häät olivat tuoreen avioparin näköiset, tai niin ainakin vaimon isä julisti, ja olen tyytyväinen siihen että näin ja koin juuri tällaiset häät. Nyt ainakin tiedän, että leikkejä ja nolostumista vihaavat ihmiset eivät tule pitämään meidän häistä!
Mä inhoan itseni nolaamista, mutta häät on niin ainutlaatuinen ja once in a lifetime kokemus (ainakin minulle), että haluan niiden olevan ikimuistoiset. Haluan sitten vanhana ja ryttyisenä muistella, kuinka kaikilla oli sinä päivänä hauskaa ja kun jokin meni pieleen, sille voitiin yhdessä nauraa. Ketään tai mitään ei otettu liian vakavasti. Nolo kömmähdys vieraalle tai tarjoilijan kaatama juomalasipino toi hyväntahtoista iloa ja naurua, eikä ketään jännittänyt tai pelännyt mokaavansa. Tahdon sen päivän olevan onnellinen, ihan jokaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti