Oma aika on nykyään todella vähissä. Olivialla on asiaa aamusta iltaan, poika syö päivisin tunnin välein ja vaippaa saa olla vaihtamassa parikin kertaa syöttöjen välillä. Samalla pitäisi tehdä ruokaa Olivialle ja pitää koti edes jotenkuten siistinä. Syödä ehdin yleensä vasta illalla.
Kun sitä omaa aikaa lopulta saa sen pari tuntia myöhään illalla, ei jaksa enää tehdä muuta kuin maata sohvalla ja miettiä, miten tuleva yö mahtaa sujua. Vaikka mun elämä on nyt tätä, niin en todellakaan valita. Synnytyksen jälkeen opin kunnolla arvostamaan sitä mitä mulla on. Kaikki turha stressi jäi synnärille ja mun on helpompi nauttia tästä arjesta, vaikka mulla ei olisikaan enää aikaa itselle. Se pienikin hengähdystauko illalla tekee hyvää, mutta senkin aikana ehtii tulla ikävä omia lapsia, vaikka he vain nukkuu viereisissä huoneissa.
Ennen raskautta mun elämä oli sitä, että mietittiin J:n kanssa lähdetäänkö illalla parille. Olivia oli mun vanhempien tai isänsä luona, joten meillä ei ollut muutakaan tekemistä. Joskus päätettiin yhdentoista aikaan illalla, että lähdetään baariin. Pikaiset valmistelut ja kävellen keskustaan. Matkalla naureskeltiin, että hävettää kun meidät jo tunnistetaan ovella sekä tiskillä yhdessä yökerhossa, mutta silti ollaan taas matkalla sinne. Koko raskausajan ikävöin näitä extempore baarireissuja. Joka kerta teki pahaa, kun J lähti kavereidensa kanssa ulos. Usein olin jopa kateellinen siitä, että mä en päässyt vetämään päätä täyteen.
Olin ihan varma, että ensimmäisen alkoholijuomani raskauden jälkeen juon heti, kun päästään sairaalasta kotiin. Toisin kävi. Synnytyksestä on tänään tasan kolme viikkoa enkä ole nauttinut tippaakaan alkoholia. Mieli on monesti tehnyt, mutta en ole vielä uskaltanut enkä viitsinyt kaljaa avata.
Näillä näkymin ensimmäinen baarireissu on reilun kuukauden päästä, kun käydään juhlimassa J:n synttäreitä. Mikäli poika ei siihen mennessä tuttipulloa huoli, niin silloin mä en tietenkään ole lähdössä mihinkään. Eikä mulla ole mikään hinku opettaa poikaa tuttipullolle, niin saa nähdä kuinka käy. Ilman tuttipulloa kun pärjätään oikein hienosti. Eilen neuvolassa nimittäin todettiin, että painoa on kahdessa viikossa tullut 435 grammaa!
3 viikon neuvola (suluissa syntymämitat)
Paino 4490g (4050g)
Pituus 56,1cm (54cm)
Päänympärys 38,1cm (36cm)
Neuvolakortissa lukee "Hurmaava pikkumies! Kasvaa hienosti rintamaidolla. D-vitamiinin aloitus mahdollisimman pian! Varhaisheijasteet tulevat esille normaaleina.". D-vitamiinin aloitus on jäänyt, sillä pojalla on selviä vatsanväänteitä enkä halua niitä D-vitamiinilla pahentaa. Ollaankin etsitty yhtä tiettyä vatsaystävällistä vitamiinia, joka on joka paikasta loppu. Eilen sitten päädyttiin Bioteekin Super D-tippoihin, joista ei myyjän mukaan pitäisi vatsavaivoja tulla.
Neuvolasta saatiin kokeilun vuoksi Relan Colic Drops -tippoja. Ne sisältää maitohappobakteereita, jotka "tutkitusti vähentävät vauvojen koliikki-itkua". Uskokoon ken tahtoo, mutta ei niistä mitään haittaakaan ole. Ja vaikka poika ei koliikkivauva olekaan, niin halutaan kokeilla jos se vatsakipuitkua vähentäisi. Mikään ei ole niin kamalaa, kuin nähdä oman lapsen itkevän kivusta etkä voi tehdä asialle yhtään mitään.
Kovasti yritän väkertää synnytyskertomusta, mutta en tiedä koska saan sen valmiiksi. Tätäkin postausta kirjoitin kolme päivää, kunnes nyt sain sen vihdoin valmiiksi kun poika nukkuu päiväunia ja Olivia on isänsä luona. Huhhuh :) Mukavaa päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti