ISYYDEN TUNNUSTAMINEN

Eilen oli neuvola, jossa samalla tehtiin isyyden tunnustaminen sekä yhteishuoltosopimus. Isyyden tunnustaminen neuvolassa on mun mielestä aivan loistava uudistus, joka on siis vasta tämän vuoden alussa astunut voimaan. Ennen piti lapsen syntymän jälkeen varata aika omalle lastenvalvojalle, jossa käytiin allekirjoittamassa paperit. Nyt homma hoitui neuvolakäynnin yhteydessä ja oli ohi nopeasti. Kerrattiin vähän mitä isyyden tunnustaminen kaiken kaikkiaan tarkoittaa ja millaisia velvollisuuksia ja oikeuksia se J:lle tuo.

Yhteishuoltosopimuksen suhteen olin todella epäröivä. Ei sillä, ettenkö olisi varma että sen meille haluan, vaan se jo pelkkänä sanana saa pienen ahdistuksen päälle. Johtuen pelkästään Olivian isän kanssa tehdystä vastaavasta sopimuksesta ja kaikesta siitä tuskasta, joka sitä päätöstä on seurannut. En epäile hetkeäkään, etteikö yhteishuoltajuus minun ja J:n kohdalla tulisi toimimaan ja tiedän, että J ei ikinä tekisi tahallaan mun elämästä vaikeampaa hyväksikäyttäen yhteishuoltajuutta, mutta en silti halua asiaa sen enempää ajatella.

Muuten neuvolassa juteltiin mun voinnista ja synnytyksestä, jota J odottaa jännityksellä. Hoitaja tulosti J:lle paperin, jossa kerrotaan isän roolista synnytyksessä ja kertoi mitä yleensä äidit toivovat isien tekevän. Mulle riittää se, että J on paikalla eikä ota kuuleviin korviinsa jos hänelle tiuskaisen jotain ilkeää eikä juuri sillä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa pyytää anteeksi. Toivon häneltä myös hieman enemmän ymmärrystä, kuin Olivian isältä. En halua kuulla, kuinka hänen selkänsä sattuu, kun joutuu nukkumaan säkkituolilla samalla kun mä yritän edes hetkeksi löytää asentoa, jossa ei tee mieli vetää ranteita auki, kun tuntuu että koko alavartalo olisi tulessa.

Varattiin samalla mulle synnytystapa-arvio ja juuri sillä hetkellä kaikki se innokkuus, jolla olin kyseistä käyntiä odottanut, katosi. Mietin vain sitä, kuinka inhottavaa lantionmittaus on enkä haluaisi enää mennä koko käynnille. Siihen tosin on aikaa vielä kuukausi.

Vauva loikoili vielä onneksi pää alaspäin ja alkoi heti riehua, kun hoitaja alkoi mitata masua. Sf-mitta oli sama, kuin kolme viikkoa sitten neuvolalääkärissä mitattu, joten mulle varattiin sen vuoksi kontrolliaika kahden viikon päähän. Hoitaja epäili, että lääkäri on mitannut hieman ronskimmalla kädellä (jota ne tuntuu aina tekevän), mutta halusi silti varmistaa että vauva varmasti kasvaa. Sykkeet oli +145 ja liikkeet ++. 

Tänään on tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan ja olen jo ehtinyt silittämään Beben pienimmät vaatteet, laittanut ne hyllyyn, jonka päältä löytyy vauvan rasvat, hiusharja, kosteuspyyheet, kynsisakset yms, laittanut pinnasänkyyn reunapehmusteen sekä lakanan ja alkanut pakata sairaalakassia. Haluan niin kovasti tehdä paljon vauvaan liittyviä asioita, mutta en kuitenkaan halua vielä kaikkea laittaa valmiiksi, sillä se pari viimeistä viikkoa ennen laskettua aikaa oli ainakin Olivian suhteen juuri se, kun vain odotin ja näpersin kaikkea pientä valmiiksi vauvalle. Ostoslistalla on enää amme ja lämpömittari, mutta nekin on jo valmiiksi valikoitu.

Huomenna alkaa jo huhtikuu! Ihanaa ja keväistä huhtikuun alkua siis kaikille :)

TAMPEREELLA

Pääsiäisen pyhät oli ja meni ja jälleen alkoi uusi raskausviikko. Kalenterissa lukee tapahtumia aika lailla viikon välein ja mun elämä pyörii edelleen vain niiden ympärillä. Tällä hetkellä odotan huomista neuvolaa ja ensi viikolla olevaa ultraa. Haluan kuulla labrakokeiden tulokset ja varmistua ultrassa, että vauva kehittyy normaalisti mun perussairaudesta huolimatta jonka takia ylimääräinen ultra on. Haluaisin myös kuulla mikä vauvan painoarvio on. Onko luvassa iso poika vai voinko rauhoittua sen suhteen, ettei tarvitse puuskuttaa neljä kiloista ukkelia ulos.

Toinen asia, jota odotan on synnytystapa-arvio. En tiedä miksi odotan sitä niin innolla, sillä inhoan siellä tehtävää lantionmittausta. En tiedä tehdäänkö se joka kerta ihan rutiinisti, mutta mulle tehtiin kun odotin Oliviaa, kun epäiltiin että mun lantio on liian ahdas. Neuvolakorttiin merkittiinkin teksti "lantio ahdas" eikä mua kovinkaan paljon silloin ensisynnyttäjänä lohduttanut, kun hoitaja tokaisi "jos pää mahtuu syntymään, niin kyllä se vartalokin mahtuu". Siinä sitten pari viikkoa pyörittelin mielessäni kaikenmaailman kauhuskenaarioita murtuneesta lantiosta ja hätäsektioista. Kaikken pahinta oli, kun kyseinen tokaisu muistui mieleen synnytyksessä, kun sain luvan ponnistaa.

Sunnuntaina koitti pitkään odottamani reissu Tampereelle, kun mentiin moikkaamaan J:n sukulaisia. Kyseessä oli heille perinteeksi muodostuneet syntymäpäivänyyttärit jo edesmenneen J:n mummun kunniaksi. Leivoin sinne juustokakun, josta otin ihan liikaa stressiä. Juuri silloin, kun sen näkee joku muukin kuin mun vanhemmat, siitä tuli ihan hirveän näköinen. Mutta moni sitä uskalsi maistaa eikä siitä lopulta jäänyt paljon mitään jäljelle. Joten ilmeisesti maku oli parempi, kuin ulkonäkö!

J oli taas neljän tytön kiipeilytelineenä ja Olivia sai leikkiä samanikäisen tytön kanssa, mutta juoksi kuitenkin suurimman osan ajasta pienen koiran perässä. Nyt yksi jääkarhupehmo on nimetty kyseisen koiran mukaan.

Vaikka olin edeltävänä yönä nukkunut puolitoista tuntia ja syönyt sinä päivänä todella huonosti, mun olo oli koko reissun yllättävän hyvä. Yhdessä vaiheessa alkoi heikottaa, mutta se helpotti kun kävin haukkaamassa raitista ilmaa ja syötiin kaikkea sokeripitoista. Ulkona olikin aivan ihana kevätsää. Tuuli ei haitannut, sillä aurinko paistoi ja mittari näytti +7 astetta. Kunpa vain pystyisin ulkoilemaan enemmän!

Eilen pitikin soittaa synnärille, sillä lauantaina tiputin muutaman tipan verta ja sen jälkeen lähes kaikki supistukset ovat olleet kipeitä. Sen lisäksi on alkanut tulla menkkamaista jomotusta, joka säteilee alaselkään ja reisiin. Sain ohjeeksi ottaa rennosti ja mikäli levossakin supistelee, täytyy lähteä näytille. Ohjeista huolimatta mun oli pakko siivota kotona, mistä lonkat ei tykänneet taas yhtään. Loppupäivä meneekin sitten suurimmaksi osaksi sohvalla maatessa.

31+0

Kovasti tekisi jo mieli askarrella ristiäiskutsuja, vaikka itse tapahtumaan on aikaa vielä nelisen kuukautta. Yritän kehitellä jatkuvasti itselleni jotain pientä tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin.

Aurinkoista tiistaita kaikille!

VOIHAN VÄSYMYS

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Luulin, että nyt on maanantai...

Alkuraskaudesta tuttu väsymys on tullut takaisin. Samoin heikotus, joka onneksi helpottaa hetkeksi kahden sokeripalan avulla. Hampaat kiittää.

Intoa olisi kyllä tehdä vaikka mitä, mutta samalla tekisi mieli nukkua, kun silmät painuu väkisin kiinni. Haluaisin tehdä kotona suursiivouksen ja luoda tänne jonkinlaista kevään tunnetta, mutta J vetää aina muutamat palkokasvit hengitysteihinsä, kun rehkin liikaa.

Blogi on hiljentynyt hieman, ja vain siksi että ei mun elämässä tällä hetkellä tapahdu muuta, kuin vauvan hirmuiset potkut ja kaikenmaailman kivut. Lukuunottamatta eilistä, joka oli ihan hirmu kiva päivä pitkästä aikaa. Mulla oli jostain selittämättömästä syystä todella hyvä mieli koko päivän ja luulen, että tämän hetken into ja halu tehdä kaikkea johtuu juuri siitä. Sen lisäksi, että mulla oli jo valmiiksi hyvä päivä, meillä oli J:n kanssa kihlajaisten vuosipäivä ja herra päätti ilahduttaa mua työpäivänsä päätteeksi kukilla!

Olivia on mun vanhempien luona reuhomassa ja mun päivä on tähän mennessä kulunut sängyssä Youtube videoita katsoessa. Kun J tulee töistä, yritän saada sen lähtemään mun kanssa johonkin, koska ulkona on ihan kiva ilma ja mulla on ihan kamala tekemisen puute.

Olen pahasti koukuttunut Snapchatiin, joten te aktiiviset käyttäjät laittakaa käyttäjänimiänne kommenttiboksiin, jotta saan lisää seurattavia! Ja jos meidän elämä reaaliajassa kiinnostaa, niin minut sieltä löytää nimellä innaeveliina.

OLIVIAN PÄIVÄ

Tämä postaus piti julkaista jo tiistai-iltana, mutta kaikkien kipujen ja väsymyksen vuoksi jouduin lykkäämään sitä tähän hetkeen.

☆ ☆ ☆

Tämä postaus kertoo Olivian päivästä, joten kirjoitan tämän Olivian näkökulmasta. Tällainen on yksi vapaapäivä vajaa 4-vuotiaan tytön silmin!

Päiväni alkoi tänään klo 8. Nousin sängystä ja ilmoitin olevani hereillä huutamalla äitiä. Äiti tuli mun huoneeseen ja mä hymyilin leveästi, koska mua ei väsyttänyt enää yhtään! Mentiin äitin kanssa aamupesulle. En tykkää suihkusta yhtään, mutta äitin mielestä siellä pitää silti käydä aina välillä. Tänään suihku ei ollut ihan niin kamala, kun ei kuulemma tarvinnut pestä tukkaa.

Suihkun jälkeen kävin herättämässä J:n ja äiti laittoi mulle aamupalaa. Tällä kertaa söin jogurttia, jonka joukossa oli mustikoita sekä yhden banaanin. Banaanin sain syödä sohvalla samalla, kun luin lempikirjaani, Pupen iso satukirja.

Kun olin lukenut melkein koko kirjan ja syönyt banaanin, menin leikkimään J:n kanssa. Äitillä oli kiire, kun pian piti jo lähteä neuvolaan. Äiti kertoi, että tällä kertaa neuvola on minua varten ja siellä mitataan minua. Se vähän jännitti.

Oli aika lähteä neuvolaan. Mä sain leikkiä leluilla J:n kanssa, kun äiti jutteli sen tädin kanssa. Hetken päästä mua sitten mitattiin. Pärjäsin kuulemma hienosti. Tehtiin J:n kanssa kaksi palapeliä ja sitten oli aika lähteä kotiin.

Ensin kuitenkin käytiin kaupassa ostamassa ruokaa ja tultiin kotiin syömään. Halusin maksalaatikkoa ja onneksi sitä oli jääkaapissa! Join vettä ja maitoa ja söin lautasen tyhjäksi. Äiti tuli siitä kovin iloiseksi. Ruoan jälkeen piti mennä nukkumaan, vaikka mua ei yhtään väsyttänyt.

Herättyäni päiväunilta sain välipalaksi jogurttia, jota en sitten jaksanutkaan syödä. Hetken leikittyäni lähdettiin ulos. Käveltiin pikkukauppaan ostamaan jotain, minkä äiti oli unohtanut aikaisemmin. Sieltä J osti mulle kaksi Muumilakua jälkiruoaksi. Kauppareissun jälkeen jäätiin kotipihalle leikkimään. Hauskinta on, kun J antaa mulle todella kovat vauhdit vauvakeinussa ja äiti keinuu rengaskeinussa mun vieressä ja yrittää napata mun keinusta kiinni!

Sitten oli taas aika mennä sisälle. Sain katsoa lastenohjelmia sillä aikaa, kun äiti teki ruokaa. Minulle ehti tulla nälkä, mutta söin silti vähän. Jälkiruoaksi sain kaupasta valitsemani lakun, vaikka äiti vähän ihmetteli miten jaksan syödä sen, mutta en ruokaa. Aikuiset ei ymmärrä, että herkut menee eri mahaan, kuin ruoka!

Ruoan jälkeen menin omaan huoneeseeni leikkimään. Tykkään lukea kirjaa mun pehmoleluille. Ennen iltapalaa ehdin leikkiä J:n kanssa piilosta, pelata Nips Naps -korttipeliä äitin kanssa, lukea monta satua, maalata vesiväreillä, katsoa lastenohjelmia ja leikkiä kotileikkiä. Äiti ja J auttaa mua aina vauvan pukemisessa.

Iltapalan jälkeen pestiin äitin kanssa hampaat ja kysyin, kumpi tänään lukee iltasadun. Äiti luki mulle kolme Puppe satua ja sen jälkeen kuuntelin radiota, niin kuin joka ilta. Sellainen oli mun päivä. Hyvää yötä!

TERVEISIÄ NEUVOLASTA

Jälleen on yksi viikko takana ja viikonloppu laiskoteltu. Vaikka ei mun viikonloput eroa mitenkään arkipäivistä enää. Lukuunottamatta sitä, että J on todennäköisemmin kotona koko päivän.

Sen jälkeen, kun hankittiin auto, ollaan aina välillä käyty ajelemassa ilman mitään erityistä päämäärää. Ollaan käyty kiertämässä paikkakuntia, joissa ei olla koskaan käyty ja vain kulutettu aikaa. Lauantaina lähdettiin kohti Kemiönsaarta ja meitä jaksaa aina naurattaa ne keskustat, joiden läpi ajetaan. Sillä ne on niin pieniä, että niiden läpi kävelisi parissa minuutissa. Tosin multa se veisi tällä hetkellä lähemmäs tunnin. Vaikka mä olen pieneltä paikkakunnalta alunperin, niin on se silti hauskaa, miten pientä aluetta voi kutsua keskustaksi.

Eilen sunnuntaina käytiin hakemassa Olivia, joka oli viettänyt taas viikonlopun isänsä luona. Siitä mentiin suoraan mun vanhemmille syömään. Olivia aloitti heti kotileikin, johon saatiin kaikki osallistua. J:n vauva oli mun vanha Nalle Puh pehmo, mulla oli kaikkein pienin vauva, jonka silmäripset pelottaa mua ja Olivialla taas oli mun vanha nukke. Puettiin meidän vauvat ja hyssyteltiin niitä sylissä. Se on nykyään Olivian lempileikki.

Tänään Olivialla on päiväkotipäivä ja huomenna onkin ylimääräinen käynti neuvolassa. Olin jutellut Olivian ja tämän isän tilanteesta ennen joulua mun neuvolalääkärin kanssa ja perjantaina lääkäri käynnin päätteeksi kyseli mikä tilanne nyt on. Kerroin huolenaiheistani, mm. Olivian huonosta syömisestä ja siitä, ettei hän saa kunnon ruokaa isänsä luona. Päätettiin sitten varata aika kasvukontrolliin, jossa toivottavasti saan mielenrauhan Olivian painon suhteen. Huomenna punnittua painoa verrataan sitten kolmen kuukauden päästä olevaan 4-vuotis neuvolassa punnittuun, jolloin nähdään kuinka paino todellisuudessa kehittyy.

Perjantaina tosiaan oli mun virallinen neuvolalääkäri. Olen paljon viimeaikoina lukenut, kuinka kylmiä lääkärit ovat odottavia äitejä kohtaan ja kuinka nopeasti käynti on ohi. Mulle kokemus oli kuitenkin positiivinen. Lääkäri oli tosiaan ennestään tuttu ja pystyttiin hyvin juttelemaan vähän pidemmältäkin aikaväliltä mun voinnista. Keskityttiin paljon tämän hetken kipuihin ja niiden syihin, sekä keinoihin joilla voisi kipuja helpottaa. Lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen, joka ei ollut muuttunut kuukauden takaisesta mitenkään. Eli tähän mennessä vaivanneet supistukset eivät ole saaneet mitään merkittävää aikaiseksi :) Käynti kesti vajaan tunnin eikä tuntunut missään vaiheessa siltä, että lääkärillä olisi kiire johonkin.

Huomenna ajattelin tehdä postauksen Olivian kanssa. Saa nähdä kuinka paljon tyttö ideasta innostuu, mutta yritän parhaani! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

VIIMEINEN KOLMANNES

Tänään tuli viikkoja täyteen 28+0. Ja sehän tarkoittaa sitä, että tästä lähti käyntiin kolmas ja viimeinen raskauskolmannes. Laskettuun aikaan jäljellä 12 viikkoa, toisin sanoen 84 päivää. Tuntuu turhalta sanoa, että jälleen uuden viikon myötä on tullut myös uusi inhottava oire lisää.

Välillä on niitä hetkiä, kun tajuaa että toukokuu lähestyy hurjaa vauhtia, mutta useimmiten olo on nykyään tyyliä mä en jaksa tätä enää päivääkään, ja vielä pitäis kestää kahdeksankymmentä päivää.

Oliviaa odottaessa "päiväkirjassa" mainitsen vain sen, että heräilen yöllä jatkuvasti. Viime aikoina unenlaatu on parantunut huomattavasti enkä voi onneksi enää samaistua tuohon. Olivian kanssa ei tosin supistellut vielä näillä viikoilla luukunottamatta niitä muutamaa kertaa raskauden puolivälissä ja olin täysin tietämätön kamalista liitoskivuista.

Mulla on kaksi vaihtoehtoa, joko ihan kamala ähky pienestäkin määrästä ruokaa tai sitten heikotus ja huimaus. Tähän mennessä tulleesta 12 lisäkilosta ei varmaan ole vaikeaa päätellä, kumman olen viime aikoina valinnut. En usko, että vauvalla on mikään kiire maailmaan, joten tällä hetkellä pelottaakin eniten se, kuinka paljon niitä kiloja lopulta tulee ja kuinka helposti ne synnytyksen jälkeen lähtee. Painon hidas kasvu ei ilmeisesti ole vaihtoehto, sillä käveleminen on jo niin rankkaa, kun alkaa heti joko supistaa tai sattua, että sitä ei tule tehtyä enää pakkoa enempää.

Joka ilta supistelee muutaman kerran 20min välein, välillä hyvinkin kipeästi. Välillä taas iskee johonkin niin kova kipu, että meinaa jalat pettää alta jos juuri silloin satun olemaan pystyasennossa. Nukkumaan mennessä närästää ihan kamalasti, mutta otan kyllä Rennietä mielelläni, koska sen maun vuoksi voisin syödä koko levyn kerralla!

Mieliteoista maito on väistynyt kokonaan ja uusia on tullut lisää. Voisin elää pelkällä jogurtilla ja pakastemustikoilla. Juomista ehdoton lemppari tällä hetkellä on Coca Cola. Toisaalta inhoan sitä tunnetta, jonka se jättää suuhun, mutta toisaalta voisin juoda sitä litratolkulla. Herkkuja ei tee yhtään mieli, mutta kyllä niitä tulee syötyä jos niitä vain tarjolla on.

Tuntuu, että viimeaikoina mun hajuaisti on voimistunut vielä entisestään ja olen ihan hulluna moneen meiltä kotoa löytyvään tuoksuun. Meikkien poistamisesta on tullut inhokista suosikki, kun Nivean meikinpoistoaine tuoksuu niin uskomattoman hyvältä ja odotan aina innolla pyykkien pesua, sillä meillä on kaksi uutta huuhteluainetta, joita voisin käyttää vaikka hajuvetenä!

Fiilikset on aika lailla kuin jäisen kävyn löytäneellä oravalla. En mitenkään erityisesti nauti tästä odotusajasta enkä jaksa enää yhtäkään vitsiä siitä, että raskaus on naisen elämän parasta aikaa. Kun paska olo jatkuu jo kahdettakymmenettä viikkoa putkeen, niin alkaa huumori loppua. Ja mä olen juuri sellainen ihminen, joka tuntee syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta, niin sitten mä itken sitä että olen näin kiittämätön, vaikka moni olisi mielellään mun asemassa. Ja sitten on niitä jotka sanoo, että asiat vois olla vielä huonommin. Joo, ei auta mua yhtään, mutta kiitos kuitenki!

Rakastan tätä lasta enemmän kuin elämää ja raskaustestiin ilmestyneistä kahdesta viivasta asti ihan yhtä paljon kuin Oliviaa, mutta saisi vain jo saapua maailmaan, että voisin edes yhden päivän hengittää kunnolla.

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Toivottavasti teitä hemmotellaan tänään ♡

KIVA PÄIVÄ

Tänään oli pitkästä aikaa sellainen päivä, ettei kenelläkään ollut hetkeäkään paha mieli. Olivia söi poikkeuksellisesti todella hyvin ja päästiin vihdoin päiväunien jälkeen HopLopiin, johon on jo monta viikkoa ollut tarkoitus mennä. Oltiin siellä Olivian kanssa ensimmäistä kertaa ja tykättiin kaikki. Paikka oli isompi, kuin vanha Kaarinassa ollut ja mielestäni sieltä löytyi tarpeeksi tekemistä kaikenikäisille, mutta ihan pienten alue olisi saanut olla isompi. Siellä ei tosin montaa minuuttia vietetty, kun Olivia viihtyi enemmän trampoliinilla ja liukumäissä. Mutta mietin vain, kuinka sitten joskus Nappula viihtyy saman ajan kyseisessä paikassa, kun isosisko viilettää ympäri isompaa aluetta.

Siellä vierähti reilu kaksi tuntia ihan hetkessä, mutta en osaa sanoa oliko se nyt ihan 15 euron arvoinen. Toki siellä olisi kiva käydä useammin kuluttamassa vauhtihirmun energiaa, mutta taitaa tuolla hinnalla jäädä aika spesiaaliksi reissuksi.

Sähköautolla ajettiin niin monta kertaa, että äitin ja J:n pää oli pyörällä. Isoista legopalikoista rakennettiin talo, johon ei lopulta mahtunut kukaan sisälle liian pienen oviaukon takia. Trampoliinista tuli Olivialle ehdoton lemppari ja siellä tyttö viihtyikin suuren osan ajasta.

Liukumäet oli kivoja ja pääsi äiti ja J:kin laskemaan kerran. Sokkeloinen kiipeilypaikka vähän jännitti, varsinkin kun vastaan juoksi hurjaa vauhtia muita lapsia. Hetken rohkeutta keräiltyään O kuitenkin kiipesi ihan ylös ja vilkutteli siellä innoissaan.

 

HopLopin jälkeen käytiin kaupasta hakemassa ainekset salaattiin ja tultiin sitten kotiin syömään. Innostuttiin vielä ennen iltapalaa leipomaan mokkapaloja Olivian kanssa ja päästiin maistelemaan niitä juuri ennen nukkumaanmenoaikaa.

Huomenna Olivialla on päiväkotipäivä ja mä menen pitkästä aikaa juttelemaan mun psykologin kanssa. Iltapäivällä mennään koko porukka mun vanhemmille kahville.

HopLopissa iskenyt päänsärky on jäänyt ilmeisesti pysyäkseen, joten on parempi mennä jo itsekin nukkumaan. 

Hyvää viikonloppua kaikille!