30. tammikuuta 2016

ISO PIENI LAPSI

Rupesin yksi päivä miettimään erästä asiaa kontatessani kylpyhuoneen lattialla hiki... no, päästä varpaisiin. Nimittäin mies ja kotityöt. Hinkkasin koko kylpyhuoneen puhtaaksi ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen ja mietin, miksi ihmeessä minä tämän homman teen. 

Tiedän, että en ole tämän asian kanssa yksin. Lapsettomillakin pariskunnilla on se yksi lapsi, joka tarvitsee enemmän huomiota kuin uhmaikäinen taapero. Kun huomiota ei heru, menee hermo. Vaatteet on hankala kuljettaa pyykikoriin asti, sillä se vaatisi muutaman metrin kävelyä. Ne on helpompi riisua keskellä lattiaa ja jättää siihen somaan pieneen myttyyn, kunnes äiti noukkii ne siitä ja pistää pesuun. Sitten suututaan, kun ei ole puhtaana yhtään hyvää paitaa ja kaikissa puhtaissa sukissa on reikä. Astiat jää siihen, missä niistä on syöty ja sitten kirotaan kun kämpässä haisee ja jogurttia on vaikea syödä, kun ei löydy puhdasta lusikkaa. "Voisiksä kulta tiskata mulle yhen pikkulusikan?".

Mutta osaa ne avuliaitakin olla. Kun iso pieni lapsi on syönyt lautasensa tyhjäksi ja jättää sen sohvapöydälle, muistutat että sen voisi ystävällisesti pistää astianpesukoneeseen. Iso pieni lapsi ymmärtää ja kertoo vievänsä, kun seuraavan kerran nousee ylös. Kuitenkin katsot sitä samaa lautasta (sekä sen viereen kertyneitä muita astioita) siinä sohvapöydällä vielä seuraavanakin päivänä ja kun oma mitta on täynnä, viet sen itse pesuun. Sillä hetkellä vierestäsi kuuluu "ainii, mä unohdin sen!" tai "hei, kyllä mä sen vien!".

Sitten sua alkaa tympiä se paskassa eläminen ja alat tekemään suursiivousta. Huomaamattasi päästät huokauksen, kun et enää jaksaisi hinkata yhtäkään tasoa puhtaaksi tai kun taas jostain nurkasta löytyy likainen sukka, kuuluu sohvalta "anna niiden olla, kyllä mä ne siivoon".


Mutta lopulta kun pääset askareeseen, joka olisi kiva tehdä kahdestaan, kuten lakanoiden vaihto, ja erehdyt pyytämään apua, tulee tympääntynyt vastaus "onk ne pakko vaihtaa nyt? Mua ei yhtään huvittais siivota". Iso pieni lapsi ei ymmärrä miksi kaikki pitää tehdä juuri nyt, eikä ensi vuonna (jolloin vastaus avunpyyntöön olisi edelleen sama). Naama väärinpäin se auttaa sua vaihtamaan lakanat ja toivoo sen jälkeen kehuja. Lastahan kuuluu kehua jokaisesta oikein tehdystä asiasta, joten tässäkin tilanteessa hymyilet kauniisti ja kiität avusta. Mieheksikin kutsuttu lapsi siirtyy takaisin nauttimaan aikaisemmasta viihdykkeestään ja miettii, mitä on tehnyt väärin saadessaan noinkin kovan rangaistuksen, sinun siirtyessäsi täyttämään pesukonetta kolmannen kerran.

Siivottuasi pari tuntia sanot, että toivoisit kodin pysyvän siistinä jatkuvasti, ettei enää tarvitsisi tehdä suursiivouksia, niin sohvan nurkasta kuuluu vastaus "eihän täällä edes oo ollu sotkusta". Siinä vaiheessa sun tekisi mieli tunkea koko tyyppi pesukoneeseen ja päätät sivuuttaa koko kommentin.

Kaveriporukalla ne sitten juttelee, kuinka muija taas nalkuttaa siivoamisesta, vaikka kämppä on ihan siisti.


Tarkoitukseni ei ole valittaa (paitsi ehkä vähän). Vaikka asia oikeasti ottaa joskus hyvin paljon päähän, niin se ei vähennä rakkautta sitä kotitöitä karkuun juoksevaa miestä kohtaan. Enkä myöskään halua yleistää. On varmasti miehiä, jotka siivoavat enemmän kuin naisensa.

Siksikään kai tästä asiasta ei voi valittaa, kun loppujen lopuksi mulla on ihana mies, joka auttaa mua korvaamattoman paljon kaikessa muussa ♥ 

21. tammikuuta 2016

MIELENSÄPAHOITTAJA

Tämä ei tule koskaan olemaan blogi, jossa jokainen postaus on iloa ja onnea täynnä.

En kirjoita, että kaikki on hyvin jos kaikki ei ole hyvin. Postaukset ei ole uusista Gantin koristetyynyistä ja putipuhtaasta keittiöstä, johon postista tuli juuri uudet Leijona Hopean kynttilänjalat. Tässä blogissa tulee olemaan välillä turhaakin valitusta. Joillekin mun ongelmat saattaa olla hyvin pieniä, mutta jokainen kokee vastoinkäymiset eri tavalla. Ja jokainen nainen (ja miksei mieskin) varmasti tietää, että on niitä päiviä, kun pelkkä kahvinkeittimen ulkonäkö vituttaa. Meillä on muuten oikeasti todella ruma kahvinkeitin...

Muutama yö sitten valvoessani tajusin tehneeni uuden vuoden lupauksen, jota en ole suunnitellut tai päättänyt. Se on vain tapahtunut, joten voin kai luottaa siihen, että sitä lupausta en kovin herkästi riko.

Mä nimittäin olen lopettanut asioiden turhan murehtimisen. Edelleen vollotan joka asiasta, mitä Olivia isästään kertoo, mutta en mä enää pyöritä niitä suuntaan ja toiseen mun mielessä koko loppupäivää. En enää jaksa tuhlata energiaani ja aikaani asioiden vatvomiseen, joihin mä en pysty mitenkään vaikuttamaan. Toki mulle on elintärkeää päästä kertomaan niistä asioista mun läheisille, mutta siihen se sitten jää. Suuri virhe on pitää kaikki murheet sisällä ja miettiä niitä itsekseen. Mä olen hyvä esimerkki juuri sellaisesta ihmisestä.



★ ★ ★

Muutaman vuoden ajan mulle on sanottu lukemattomia kertoja "koita nyt vaan kestää", "sun on vaan pakko jaksaa". Masennus todettiin pian sen jälkeen, kun totesin että nyt on tullut seinä vastaan. Ei yksi ihminen voi vaan kestää. Ei voi jaksaa loputtomiin, vaikka olisi kuinka pakko.

Mun tietämättäni tekemä uuden vuoden lupaus on helpottanut mun elämää nyt jo. Tietyt asiat vaan on sen verran vaikeita käsitellä, että ne pyörii mielessä tahtomatta. Niille mä en voi mitään ja niiden vuoksi olen apua hakenut. Mutta en mä enää jankkaa niitä muiden kanssa. Mä pääsen käymään asioita läpi ammattilaisen kanssa. Vien murheeni hänelle ja toivon, että sinne ne myös jää. Mun on vihdoin aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda positiivisuutta mun ympärille. Olen sen velkaa varsinkin J:lle. Kuka tahansa muu olisi lähtenyt kävelemään aikoja sitten, mutta se jaksaa mua yhä kaikesta huolimatta.

Ehkä tämä on se vuosi, kun pääsen kaikesta negatiivisuudesta eroon?

19. tammikuuta 2016

TIISTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ

Tai niin kaikki aina sanoo...

Aamu alkoi vaikeasti, kun Olivialla osoittautui olemaan känkkäränkkäpäivä. Tyttö ei yhtäkkiä osannutkaan pukea ulkovaatteita ja kaikki tehtiin toisin, kuin äiti tai J sanoi. Lähdettiin ultraan vartti myöhemmin, kuin oltiin suunniteltu, mutta ehdittiin onneksi juuri sopivasti odotushuoneeseen leikkimään hetkeksi ennen kuin meidät kutsuttiin tutkimushuoneeseen.

Ultraava hoitaja oli aivan ihana ja käynnistä jäi todella hyvä mieli. Siinä missä elämäni aikana tehdyt viisi ultratutkimusta on tehty mahdollisimmat nopeasti käyttäen sanoja, joita en ymmärrä, tämä hoitaja käytti 45 minuuttia aikaa tutkiessaan sikiön päästä varpaisiin kolme kertaa. Ensimmäinen kerta mentiin järjestelmällisesti päälaelta pieniin varpaisiin ja matkan varrella hoitaja selitti tarkkaan mitä ruudussa näkyy, mitä hän sillä hetkellä katsoo, mistä ja miksi mitat otetaan sekä oliko kaikki kunnossa. Välillä kuvakulmaa vaihdettaessa hoitaja kysyi, ollaanko vielä kärryillä missä mennään. Moneen kertaan hän näytti pienet luut ja kertoi, mikä aivoissa näkyvä valkoinen viiva on. Hän kertoi mistä suunnasta vauvaa katsotaan ja kertoi vauvan olleen reipas opetellessaan juomaan lapsivettä. Hoitaja puhui rauhallisesti ja naureskeli välillä Olivian juttuja. Sitten hän tutkaili Nappulan jalkoja aikansa ja yritti ottaa niistä kuvaa meille muistoksi "koska ne on niin söpöt" :)  Nappula on perätilassa, joten hoitaja rauhoitteli, että hän kääntyy kyllä eikä tarvitse siitä huolehtia.

Jo ennen tutkimuksen aloittamista J uteli onko mahdollista nähdä vauvan sukupuoli. Kun kaikki mittaukset oli suoritettu ja vauva katsottu vielä kerran päästä varpaisiin käyden läpi mitä missäkin kohtaa oli, hoitaja vielä varmisti, että halutaan tietää sukupuoli. Nappula istuskeli niin mukavasti omassa pienessä kolossaan, ettei hoitaja meinannut päästä katsomaan pepun puolelle ollenkaan. Tässä vaiheessa mulle sanottiin Oliviaa odottaessa, ettei vauva halua sukupuoltaan näyttää, kiitos ja hei. Mutta tämä ihana hoitaja näki asian eteen vaivaa! Hän heilutteli vatsaa, jotta Nappula nostaisi peppuaan hieman, ja pyysi minua jopa kääntymään kyljelleni, jos pieni heppu hieman siirtyisi. Lopulta minun maatessani kyljellään, hoitaja pääsi tutkailemaan pienen vauvamme jalkojen väliin. Hetki siinä ruutua tuijotettiin ja tultiin kaikki siihen tulokseen, että poika se siellä on. Hoitaja vielä naureskeli, että he eivät korvaa mitään, mikäli lopulta syntyykin tyttö :D

Ultran tiedoissa laskettu aika on 28.5., mutta sitä ei lähdetty mihinkään muuttamaan, joten se pysyy neuvolan määrittämässä toukokuun viimeisessä. Mitat saavat kuulemma heittää kahdellakin viikolla toisistaan, mutta Nappulan mitat vastasivat viikkoja 21+0 - 21+3. Nappula, meidän poika, kasvaa tasaisesti ja hienosti ♥ Viikkoja tänään siis 21+0 ja pienen pojan painoarvio 419g.


Matka ultrasta jatkui kauppaan; apteekin kautta ruokaostoksille. Samalla poikkesimme kahdessa vaateliikkeessä hipelöimässä poikien vaatteita. Kotiin mentiin vain syömään ja nukkumaan. Kun vihdoin jaksettiin koko porukalla nousta ylös, lähdettiin kirppikselle. Vaatehulluus räjähti heti ja löydettiin mahdottoman söpöjä vaatteita. Mun lemppareita on ehdottomasti poikien Muumi vaatteet!


J oli innoissaan löytämästään hupparista ja kauluspaidasta, sekä mustista Adidaksen lökäreistä, sillä hänellä on samanlaiset :D

Koko päivä oli mennyt Olivian kanssa tappelemiseen ja kiukkupäivän kruunasivat Olivian kaksi inhokkiasiaa; kynsien leikkuu ja suihku. Kynsiä leikatessa tytön huuto kuului varmasti ulos asti ja suihku oli tällä kertaa niin pikainen, että ei kauheasti ehditty taistella. Iltapalan jälkeen löhöttiin hetki sohvalla ja sovittiin, että seuraavana vapaapäivänä ei kiukutella vaan keskitytään tekemään jotain tosi kivaa.

Kyllä tyttö sentään säihkyvän kauniit kynnet ja koristetyynyksi tarkoitetun pehmopossun pään kirppikseltä sai. Onneksi lapset osaavat iloita pienistäkin asioista.


Huomenna Olivia menee taas päiväkotiin ja me lähdetään J:n kanssa mun vanhempien luo aikaisin aamulla. Myöhemmin päivällä on mun toinen käynti psykiatrian polilla ja illalla pääsen pitkästä aikaa katsomaan lätkää :)

18. tammikuuta 2016

TYTTÖ VAI POIKA?

Huomenna on vihdoin pitkään odotettu rakenneultra! Sen kunniaksi ajattelin tehdä muutaman hauskan testin, joilla arvaillaan vauvan sukupuolta.

Olivia peitteli itseään niin hyvin, ettei ollut mitään asiaa nähdä. Raskausviikolla 33 päädyin pariksi yöksi äitiyspolille vuodelepoon munuaisessa olleen laajentuman vuoksi. Siellä tehdyn ultrauksen yhteydessä lääkäri totesi, ettei pienellä pojan vehkeitä ainakaan näy. Ja tyttöhän sieltä sitten tuli :)

POIKA
Ei pahoinvointia
Et ole muuttunut ulkonäöllisesti, tai jopa hehkut
Säärikarvojen kasvu kiihtynyt
Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia
Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse jos katsoo ihmistä takaapäin
Vauvan sydämensyke hidas
Potkut napakampia ja kovempia
Tumma viiva vatsalla, jatkuu navasta ylöspäin
Sinulla on terävä ilme
Olit yhdynnässä ovulaatio aikaan
Odotat esikoista, tai edellinenkin lapsesi on poika
Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta tehdessänne
Kätesi ovat kuivat
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen
Vauvan isä lihoo odotusaikana
Rinnoissa valtava muutos, arat ja turvonneet
Poikaolo
10/18

TYTTÖ
Pahoinvointia
Kukkiva iho
Olet kiukkuinen
Ikenet verestävät
Vauva on kova hikkaamaan
Vauvan potkut ei kovin rajuja
Vauvan syke tiheä
Närästys
Sinulla on jatkuvasti salaperäinen, lempeä ilme
Vatsasi leviää sivulle
Makean himo
Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota
Viiva vatsassa päättyy napaan tai sitä ei ole (Oliviasta viiva alkoi näkyä vasta rv26 tienoilla)
Edellinenkin lapsesi tyttö
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
Kädet aiempaa pehmeämmät
Rinnoissa ei juuri muutosta
Tyttöolo
6/18


Tyttö vie äitinsä kauneuden.
= POIKA

Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa.
= POIKA

Poikaa odottavalla linea negra ulottuu häpyluusta yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle.
= Ei näy vielä

Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa.
= POIKA

Pojasta säärikarvat alkaa kasvaa nopeampaa.
= TYTTÖ

Pojasta vauva isä lihoaa odotusaikana, tytöstä ei.
= TYTTÖ

Tytöstä ikenet verestävät odotusaikana.
 =  TYTTÖ

Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä.
  = POIKA

Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö.
  = POIKA

Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee.
  = TYTTÖ

Poika on tehty ovulaatioaikaan, tyttö ennen sitä.
 = En tiedä

Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on poika.
= POIKA

Lihaa paljon syövä äiti tulee saamaan pojan, koska liha on miehen ruokaa.
 = TYTTÖ

Poika aiheuttaa närästystä.
  = TYTTÖ 

Vauvan syke: alle 145 poika, yli 145 tyttö.
 = TYTTÖ

Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa?
 = Riippuu kalenterista.

Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika.
= POIKA

Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö.
= TYTTÖ

Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, tulee tyttö.
= POIKA

Jos vatsasi on kovin ylhäällä, vauva on tyttö. Jos taas alhaalla, tulossa on poika.
= POIKA

TYTTÖ: 8
POIKA: 9

Tällaiset testit löysin vielä vau.fi sivulta. Tämän testin mukaan tulossa on poika. Ja sormustestin mukaan tulossa on poika. Kaverimmekin ovat sitä mieltä, että tulee poika.

Nämä nyt on tällaisia uskomuksia, mutta hauskahan näitä on tehdä. En tiedä mitä testejä olen Oliviaa odottaessa tehnyt, mutta raskauspäiväkirjassa lukee niiden ennustavan Oliviasta tyttöä. Jopa sormustesti oli ennustanut oikein.

Kiinalaisia syntymäkalentereita selatessa tulos voi olla kumpi vain. Jollain sivulla luki sen ennustavan 95% varmuudella oikein, mutta tiedä sitten, kun toisella sivulla tulos on tyttö ja toisella taas poika :D

Onko jollakulla tällaiset testit "ennustaneet" vauvan sukupuolen oikein vai onko mennyt ihan mönkään? :)

12. tammikuuta 2016

20+0

Raskaus on tänään virallisesti neuvolan mukaan puolessa välissä. Mä elän kuitenkin ihan eri päivissä ja oletan lasketun olevan jo 28.5. Viikon päästä on rakenneultra, jossa toivon lasketun ajan tarkentuvan, jotta pääsen tästä arvailusta :D

Aika tuntuu menevän todella hitaasti, mutta nyt kun miettii sitä hetkeä, kun ne kaksi viivaa piirtyi tikulle, tuntuu kuin se olisi ollut juuri äsken. Sitä hetkeä oli odotettu kuuden kierron verran, enkä meinannut uskoa sitä todeksi. Ensimmäiset pari kuukautta menikin siinä pelossa, että jotain pahaa tapahtuu ja joka kerran kaupassa käydessä teki mieli ostaa uusi testi. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Ensimmäisen testin tein tiistai-iltana, sillä en malttanut odottaa aamuun. Tein testin ja J koputteli vessan oveen malttamattomana. Avasin oven ja odotimme tulosta hiljaisuudessa. Kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä toinenkin viiva alkoi näkyä melkein heti. Vilkaisin testiä ja sanoin sen olevan positiivinen.

Ensireaktio oli todella sekava. Itkin. Aluksi en tiennyt itkenkö pettymyksestä vai ilosta. Lopulta olin niin onnellinen, että itkin sitä kuinka saatoin luulla olevani pettynyt tulokseen. Istuin lattialle ja aloin hermostuneena siivoamaan yhtä hyllyn laatikoista. J seisoi hiljaa mun takana.

Nousin hetkeksi ylös vilkaistakseni testiä toistamiseen ja sanoin uudestaan "positiivinen se on". J silmäili testin ohjetta ja ymmärsi vihdoin itsekin, että meille on tulossa vauva. Muisti katkeaa siihen.

Vaikka tulos oli jo illalla selvä plussa, oli mun pakko varmistaa tilanne aamulla. Tein digin, joka ei aluksi näyttänyt mitään ja paniikissa kädet täristen kastoin purkkiin toisen testin. Itkua nieleskellen odotin vastausta, joka lopulta oli se sama selvä plussa.

★ ★ ★

Nyytti
josta myöhemmin tuli Olivia
12.9.2011 Viimeiset kuukautiset
19.10. Positiivinen raskaustesti
09.11. Ensimmäinen neuvola (rv 8+1)
28.11. Ensimmäinen ultra. Pituus päästä peppuun 49,9mm.
21.12. Neuvola
05.01.2012 Neuvola
26.01. Tunsin ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet
01.02. Rakenneultra
21.02. Neuvola
29.03. Neuvola
12.04. Neuvola
17.04. Pelkopolilla. Ultrattiin; painoarvio 1600g.
18.04. Neuvola
21.-23.04. Äitiyspolilla vuodelevossa
25.04. Neuvola
09.05. Neuvola
21.05. Neuvola
24.05. Pelkopolilla. Ultrattiin; painoarvio 2850g.
31.05. Neuvola
07.06. Neuvola
13.06. Neuvola
15.06. Synnytys alkoi supistuksilla klo 13. TYKSiin saavuttiin klo 17
16.06. Terve tyttö syntyi pistein 9/9/9 klo 09:12 ♥

Neuvolan mukainen laskettu aika Olivialle oli 19.6. Se muutettiin jo nt-ultran jälkeen 13. päivään. Rakenneultrassa laskettu oli todennäköisimmin 16. päivä, mutta sitä ei mihinkään enää muutettu. Joten Olivia syntyi viikoilla 40+3, vaikka mä tykkään ajatella, että Olivia saapui maailmaan juuri silloin kun pitikin.

Nappula

24.08.2015 Viimeiset kuukautiset
22.09. (ja 23.09) Positiivinen raskaustesti
15.10. Ensimmäinen neuvola
18.11. Ensimmäinen ultra. Pituus päästä peppuun 62mm.
08.12. Neuvola
21.12. Tunsin ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet
22.12. Neuvolassa sydänäänet
29.12. Neuvolassa sydänäänet
05.01. Neuvolassa sydänäänet
11.01. J tunsi vauvan potkut ensimmäistä kertaa

Sydänääniä kävin kuuntelemassa rauhoittaakseni mieltäni. Nyt kun liikkeet tuntuu selvästi joka päivä, niin en enää koe tarpeelliseksi käydä tarkistamassa, että vauva elää. Saan kuitenkin purkaa tuntoja sillä käynnillä, joten päätettiin että käyn vielä kerran ennen seuraavaa varsinaista neuvolakäyntiä.

★ ★ ★

Lasten syntymäpäivillä tulee olemaan väliä vain kaksi viikkoa. Päästään helpommalla, kun voidaan järjestää yhdet synttärit. Tai niin me ainakin kovasti suunnitellaan. Ikäeroa on se karvan vajaa neljä vuotta, niin tiedä sitten miten minäite -isosisko suhtautuu huomion jakamiseen.

Oireita kun vertailee, niin yhteinen tekijä on huimaus. Molempia odottaessa huimaus alkoi aika pian plussan jälkeen. Oliviaa odottaessa se helpotti jo ennen puoltaväliä, mutta palasi taas kolmannessa kolmanneksessa ja jatkui lähes synnytykseen asti. Tällä kertaa huimaus jatkuu yhä eikä loppua näy.

Mielitekoja Oliviaa odottaessa oli kaikki herkut (varsinkin kermakakut), nyt taas kaikki suolainen ja hapan. Karkit ei uppoa ja pelkkä ajatus kermakakusta kuvottaa. Ruokavalio on jo mielitekojen vuoksi paljon terveellisempi kuin viimeksi, niin vielä on toivoa, ettei paino nouse tällä kertaa sitä 18 kiloa.

Pahoinvointia ei oikeastaan kummassakaan ole ollut. Oliviasta oli voimakasta närästystä ja Olivia oli kova hikkaamaan. Tällä kertaa ei ole kumpaakaan esiintynyt. Viimeksi vietin raskausviikolla 33 kaksi yötä munuaisessa olleen laajentuman vuoksi äitiyspolilla. Oireina oli pikkuhiljaa paheneva kipu oikean kyljen yläosassa, mikä aluksi tuli vain pitkään istuessa. Lopulta voimakas kipu ei helpottanut edes maatessa, joten lähdin tutkittavaksi. Samankaltaista kipua on välillä tälläkin kertaa ja pelkään, että diagnoosi tulee myöhemmin olemaan sama.

Ensimmäiset potkut tunsin kolmisen viikkoa ennen kuin viimeksi ja tämä pieni on paljon pidempi kuin isosiskonsa.


Kunpa toinen 20 viikkoa menisi yhtä nopeasti.

10. tammikuuta 2016

MAAILMAN PARAS ÄITIYSPAKKAUS

Viimeksi yksi raskauden odotetuimmista hetkistä jokaisen neuvolan ja ultran lisäksi oli äitiyspakkauksen saapuminen. Kotiin päästyäni revin sen välittömästi auki ja tyhjensin kaikki tavarat lattialle. Hypistelin jokaista vaatekappaletta erikseen ja ihailin kaikkia laatikosta löytyviä hoitotuotteita. Tällä kertaa en innostu äitiyspakkauksesta ja päätinkin jo hyvissä ajoin jättää koko pakkauksen tilaamatta. Otan sen mielummin rahana, vaikka 140 eurolla ei mitään kovin erityistä vauvalle saa.

Meillä on vaatteita enemmän kuin tarpeeksi, joten olenkin äitini kanssa vauvanvaateostolakossa. Bodeja, housuja, sukkia ja hattuja sun muita on kertynyt jo ihan älytön määrä. Osa on Olivian vanhoja, osa tutuilta saatuja ja osa kirpputoreilta mukaan tarttuneita (koska ne nyt vaan on niin söpöjä). Yritetään siis hillitä ostohimoa siihen asti, että sukupuolesta on edes suht varmaa tietoa. Sitten voidaan huoletta ostaa vielä muutama kesävaate, jotka edustavat jompaakumpaa sukupuolta.

Äitini kyseli meiltä joulun alla lahjatoiveita. J:n kanssa hetki mietittiin ja tultiin siihen tulokseen, että ei me mitään tarvita, mutta vauva tarvitsee. Jossain vaiheessahan kaikki pienet tarvikkeet, kuten rasvat, öljyt, saippuat, tutit yms. pitää hankkia, joten miksei niitä hankkisi jo nyt.

Äitini päätti sitten yllättää ja itku kurkussa kiittelin ihanasta lahjasta. Äiti oli koonnut meille pienen äitiyspakkauksen. Ajattelinkin esitellä sen sisällön nyt teille.


Jo itse laatikko on hirmuisen söpö. Jopa J oli tästä mielissään, vaikka yleensä on niin Mies, ettei välitä mistään söpöstä :D Tai sitä ainakaan ääneen myönnä.


Sisältä löytyi muutama tarpeellinen ja hirmusöpö vaatekappale. Kahdet tumput, neljät sukat ja kaksi pipoa. Yksi hieman paksumpi puku kokoa 56 ja shortsipuku kokoa 50.


Valkoinen lakana pinnasänkyyn, panda pussilakanasetti, pehmeä sydänkuvioinen huopa, harsoliinoja ja hupullinen pyyheliina (tai pyhliina, niin kuin Olivia sanoo).


Ihanan pehmeä uniriepu pöllöpehmolla, Sophie kirahvi purulelu, kaksi tuttia (toisessa bambin kuva, toisessa siili) ja pöllö-tuttipullo. Anteeksi luontorakkaat ihmiset, mulle kaikki kauriit ja peurat on bambeja.


Nalle Puh manikyyrisetti (kynsisakset, viila ja pienet kynsileikkurit), kosteuspyyhkeitä, sinkkivoide, perusrasva, kylpysaippua ja Olivian vanha hiusharja.


Ja pienenä lisänä minun vanha laulukirja :)

Enää Nappulalta puuttuu rattaat, parvekerattaat ja turvakaukalo. Rattaita en aio edes katsoa ennen maaliskuun loppua, kun ne ostetaan käytettynä, mutta turvakaukaloa olen silmäillyt silloin tällöin ja löytänyt jo yhden aivan ihanan. En silloin katsonut hintaa, niin seuraavan kerran kun kaupan läheisyydessä pyörin, niin täytyy piipahtaa katsomassa, jatkanko etsintöjä vai ostanko sen. Tietysti täytyy toivoa, että niitä siellä vielä on. En tiedä, kuinka usein lastentarvikeliikkeissä tavara vaihtuu.

Hyvää pian alkavaa viikkoa kaikille!

9. tammikuuta 2016

NAUTITAAN TALVESTA

Tai niin ainakin minä teen.

En ole ihminen, joka pitäisi jatkuvasta hiestä ja kuumuudesta. Enkä ole ihminen, joka on niin sujut kroppansa kanssa, että voisi kesällä kulkea shortseissa ja topissa. Rakastan siis talvea! Varsinkin näitä kelejä, kun on lunta ja pakkasta. Kun pääsee ulkojäille luistelemaan ja tulla takaisin kotiin sormet ja varpaat ihan jäässä. Parasta on mennä sen jälkeen saunaan lämmittelemään, juoda kuumaa kaakaota ja vetää villasukat jalkaan. Tälläkin hetkellä istun fleecetakki päällä viltin alla sohvalla. Ihanaa, kun saa palella ja sen jälkeen käpertyä lämpimän peiton alle ♥

Ollaan pyritty Olivian kanssa ulkoilemaan mahdollisimman paljon kovista pakkasista huolimatta. Olivia viettää aika paljon aikaa mummansa kanssa, kun tällä on vapaapäiviä, joten otetaan kaikki ilo irti, kun tyttö on kotona. Maanantaina alkaa taas arki ja pidetään näin aluksi kaksi vapaata viikossa. Jonkun ajan kuluttua Olivia viettää kaksi vajaata päivää viikossa päiväkodissa, jotta vaihtotilanteet hänen isän kanssa sujuisivat ilman välikohtauksia.

1. Päivällä leikkimässä pihapuistossa. 2. Syötiin kerrankin aamulla jotain muuta, kuin puuroa.
3. Taas illalla pihapuistossa vauhti päällä. 4. Pihaleikkien jälkeen leivottiin mokkapaloja. Olivian enon mieleen on nomparellit, J:n ei niinkään.

Tänään käytiin luistelemassa J:n siskon perheen kanssa. Olivia on edistynyt luistelemisessa hurjan paljon ottaen huomioon, että tämä oli vasta toinen kerta tänä talvena ja kolmas koko tytön lyhyen elämän aikana! Tänään mentiin jo pari metriä eteenpäin ilman tukea. Kyllä ne lapset vaan oppii kaiken kamalan nopeasti. Mukaan olisi lähtenyt kaverin lätkämailakin, jopa ihan oikealla otteella!

Yksi hauskimmista paikoista luisteluradan vieressä oli kuitenkin kolme metrinen lumikinos, joka oli kuin pieni vuoristorata. Sinne oli kiva kiivetä ja sen päällä olevia kumpareita ylittää. Sieltä tuli pari mahtavaa mäkeäkin alas. Siinä viihdyttiin lopulta pidempään, kuin jäällä.

Vielä kun joku päivä pääsisi HopLopiin tai Mehukattimaahan leikkimään. Meillä on kovin rajoitetusti auto käytössä, kun J tekee niin paljon töitä aina näin vuodenvaihteessa. Ensi viikolla sekin "ongelma" helpottaa, kun herralla jatkuu koulu. Sitten saadaan viettää paljon enemmän aikaa meidän isimiehen kanssa.

Mulla on vielä kovin odotuksen alla, ettei joka päivä huimaa. Sen jälkeen uskallan ottaa itsekin muutaman työvuoron vastaan.

 ★ ★ ★

Mulla on taas erinäköisiä projekteja aluillaan. Tällä kertaan lankojen parissa.

Kahden Pikkuleijonien matsin aikana kudoin Nappulalle harmaat ja valkoiset tumput virkatulla nyörillä.




Ihan uusi pintakuvio minulle, mutta onnistui mielestäni ihan kivasti ja tuli vähän erilaiset, kuin perussilmukoilla tai palmikoilla tehty.

Nyt olisi kova hinku virkata Nappulalle viltti, mutta värejä en osaa päättää. Sen suhteen mun on maltettava odottaa, kunnes sukupuoli on tiedossa. Mutta ensihätään aloitin Olivialle uutta vilttiä! Jo Oliviaa odottaessa olin kova kutomaan ja virkkaamaan. Silloin kehkeytyi kaksi vilttiä, joista toinen on yhä käytössä. Villasukkia sun muita olen niin surkea tekemään, kun saan ensimmäisen valmiiksi, niin into ei riitä enää toisen tekemiseen, vaan haluan aloittaa jotain uutta. Onneksi nuo tumput tosiaan valmistuu niin nopeasti, että molemmat sai parin itselleen.

Taidan vielä hetken nauttia omasta rauhasta ja katsoa telkkarista Madagascar 3:sta (miksi se muuten tulee tällaiseen aikaan?). Käperryn viltin alle ja pian on aika mennä nukkumaan. Huomenna ajattelin esitellä teille äidiltäni saamamme joululahjan, josta riittää iloa pitkäksi aikaa. Hyvää yötä!

Kuusamo ♥

3. tammikuuta 2016

TERVETULOA 2016

Vuosi 2015 oli yhdellä sanalla kuvattuna rankka. Paljon tapahtui hyviä asioita, mutta sitäkin enemmän niitä pahoja. Inhottavia ja ihania muistoja.


Viime vuosi oli mun ja J:n suhteen koetinkivi. Nyt tuntuu, että selvitään mistä vaan, koska ollaan yhä tuon hirvittävän vuoden jälkeen yhdessä. Paljon riideltiin ja monesti ruvettiin tavaroitamme pakkaamaan. Paljon tuli tehtyä asioita, joita kadutaan, mutta paljon tuli myös annettua anteeksi ja vannottua rakkautta. Moni olisi vastaavan vuoden jälkeen eronnut ja sitä mekin monesti mietittiin, että mikähän meitä vaivaa kun vieläkin toisiamme jaksetaan. Fiksumpaa olisi erota. Mutta tässä sitä ollaan, eikä kumpikaan ole mihinkään menossa. Jaksetaan yhdessä yksi vuosi lisää.

Koska tosiasia on, että mä en pysyisi kasassa ilman J:tä. Ilman sitä, joka jaksaa päivä toisensa jälkeen tukea ja kannustaa mua, vaikka tuntisin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi. Ilman sitä, joka ärsyttää mua tahallaan niin kauan, että suutun. Ilman sitä, joka kertoo joka päivä rakastavansa mua. Ilman sitä, joka kehuu mua, kun oletan näyttäväni ryhävalaalta. Ilman sitä, joka vertaa itseään kuolaavaan kameliin, kun itken. Ilman sitä, joka jaksaa kuunnella mua, vaikka kerron samaa asiaa sadannen kerran.

Olivian isä tuhosi mun itsetunnon ja kyvyn luottaa ihmisiin. Sen vuoksi mä pelkään joka päivä ja sen vuoksi mun uusin diagnoosi on keskivaikea masennus. Sen vuoksi mä en pysty suoriutumaan normaaleista päivärutiineista. Sen vuoksi mä en enää pysty nukkumaan oikealla kyljellä...

Tämä on aihe, josta mä voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Mutta mä pääsen käymään läpi näitä asioita reilun viikon päästä. Silloin mä käyn ensimmäisen kerran paikassa, jossa mun kuuluisi olla töissä. Aikuispsykiatrian poliklinikka. Mä tunnen suurta syyllisyyttä ja häpeää siitä, että mä joudun hakemaan apua yhden ihmisen vuoksi. Ja siksi herää kysymys. Miksi yksi ihminen saa tuhota niin paljon saamatta siitä rangaistusta? Miksi jonkun elämä on niin arvoton, että sen saa polkea maahan ja sylkeä päälle?

En tiedä kuinka paljon uskallan aiheesta avautua täällä, mutta näin suurinpiirtein tulen varmasti asioista puhumaan. Aihe on mulle vaikea ja se määrittää paljon sitä, mikä mä nykyään olen. Mua ei toistaiseksi punnita neuvolassa ollenkaan, sillä ne numerot ahdistaa mua. Ja mä käyn vähintään kerran viikossa kuuntelemassa vauvan sydänääniä, jotta varmistun siitä, että pieni on yhä elossa, vaikka potkuja muutaman kerran päivässä nykyään tunnenkin.

Joka ilta jaksan toivoa, että seuraava päivä on parempi. Huomenna mä pesen ne pyykit. Huomenna hymyilen enemmän. Ja onhan niitä hymyn aiheita ollutkin.

Tammikuussa alettiin J:n kanssa miettiä yhteistä tulevaisuutta.
Helmikuussa muutettiin J:n kanssa yhteen ja kotiutin vihdoin pitkään toivomani chinchillan.
Maaliskuussa J kosi.
Huhtikuussa päätettiin jättää ehkäisy pois.
Kesäkuussa Olivia täytti 3 vuotta ja muutettiin isompaan asuntoon.
Elokuussa pääsin opiskelemaan mielenterveys- ja päihdetyötä.
Elo- syyskuussa käytiin paljon ajelemassa ja kalastamassa J:n kanssa.
Syyskuussa tein positiivisen raskaustestin.
Lokakuussa oli ensimmäinen neuvola.
Marraskuussa oli ensimmäinen ultra.
Joulukuussa sain parhaan joululahjan; matkan Kuusamoon.

Jokaiseen kuukauteen mahtuu paljon pieniä hyviä asioita, mutta tuossa on ne suurimmat ilon ja onnen aiheet. Vuoden hauskuuttajaksi nimeäisin ehdottomasti Olivian. Tytöllä on välillä ihan hulluja juttuja, niin että kaikki ympärillä olevat purskahtavat nauruun. Olivia onkin todella huumorintajuinen ja tykkää naurattaa muita :)

Hyvää Uutta Vuotta 2016! Olkoon tämä vuosi täynnä iloa ja rakkautta